Nekku yllättää!

Heips!

Pikakelaus viimeaikojen kuulumisista: Uusi koti on löytynyt – kiva kaksio loistosijainnilla. Odotan ihan innolla että päästään muuttamaan toukokuun alussa. Töitä on ollut riittämiin, niinkun kaikkea muutakin tekemistä! Varattiin iskän kanssa Kroatian reissu, ja lähdetään siis toukokuun lopulla pyörähtämään Dubrovnikissa. Alkaa tää Suomessakin oleilu kyllä päivä päivältä maistua enemmän, kun kelit lämpenee ja on valosaa, mutta hirmukivaa päästä vähän reissaamaan!

Sitten muita juttuja. Nekku yllätti mut ihan totaalisesti tänään! Ollaan treenailtu viimeaikoina takapään hallintaan liittyviä temppuja, mm. peruuttamista. Tätä ollaankin vahvistettu paljon, ja nyt pystyn myös itse samaan aikaan peruuttamaan erisuuntaan, joka vaikeuttaa temppua aikalailla. Peruuttamisen lisäksi alettiin harjoittelemaan jumppaliikettä, jossa koiran on tarkoitus peruuttaa pystysuoraa tai edes jyrkkää kohdetta vasten takaperin ylös, niin että etutassut on maassa. Eli vähän niinkuin käsillä seisontaa. Hitaasti ollaan edetty, aloitettiin ensin ihan vaan peruuttamalla sohvatyynyn päälle, jota sitten pikkuhiljaa vaiheittain nostettiin jyrkemmäksi. Alku oli todella hankalaa.

Vaihe johon oltiin tähän mennessä edetty, oli että Nekku osasi peruuttaa takajalat sohvaa vasten. Kaukaisissa haaveissa on ollut, että ehkä sitten JOSKUS, se saattais voida oppia tästä vielä vähän pidemmälle viedyn tempun, etutassujen varassa seisomisen ilman tukea. Mutta tosiaan ajan kanssa, kunhan se oppii ton edellisen vaiheen kunnolla ja että lihakset vahvistuu... Kunnes tänään, pitkästä aikaa aattelin treenata, ja Nekku oli niin innoissaan ettei sitten malttanut peruuttaa sohvalle asti, vaan pompsahti etutassujen varaan seisomaan... :D Mahtikoira!

Tässä vielä video:

"Se Oikea" etsinnässä! Koti siis.

Siis HUOH. Viimepäivät oon töiden lisäksi viettänyt koluten netin asuntopalstoja, lähetellen sähköpostia ja tekstiviestejä niin moneen ilmoitukseen, etten edes pysy kärryillä, mitä asuntoja olen kysellyt, kun vuokraajat soittelee sitte takaisin, että "olit kiinnostunut tästä mun asunnosta..." – "Jaa niin joo, anteeks mut virkistätkö mun muistia vähän, et mikäs niistä miljoonasta asunnosta tämä olikaan? Ai kui monta neliöö? Mitäs tässä nyt oli vuokra?"

Ja näistä miljoonasta asunnosta mikään ei vaan tunnu hyvältä. Muutamaa olen käynyt katsomassa, mutta ei vaan napannut, vaikkei niissä varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. Yks asunto, josta olin oikeesti tosi kiinnostunut ja innoissani menossa sitä katsomaan, olin muuten jopa jo matkalla, kun vuokraajalta tuli viesti että asunto meni just vuokralle. Jep, se siitä sitten. En ois halunnukaa.

Joku vois sanoa että mulla on rima liian korkeella. Ehkä onkin. Mut jos ei tunnu hyvältä siellä missä se rima olis matalammalla? Tässä ei nyt olla etsimässä mitään väliaikaista opiskelijakoppia, vaan pitkäaikaista KOTIA, jossa olis tarkoitus viihtyä.

Mun koti olisi tilava yksiö tai pieni kaksio. Kodin pohjaratkaisu saisi olla mahdollisimman avara, olohuone ja keittiö yhdessä. Jos makuuhuonetta ei ole erikseen, niin sitten edes alkovi. Pinnat olis hyvässä kunnossa, valkoiset tai vaaleat seinät, laminaattilattiat ja kylppärissä neutraalinväriset kaakelit. Keittiö saa olla kompakti, mutta sen pitäis kuitenkin näyttää siltä, että se on tältä vuosituhannelta. Lasitettu parveke olis suuri plussa. Kotoa kävelee työpaikalle, kauppaan ja junalle noin kymmenessä minuutissa. Ja sitten se hintakaan ei sais mikään ihan järjetön olla. Toisaalta, jos Se Oikea löytyy, niin en varmaan ajattelis asiaa järjellä vaan tunteella, ja maksasin siitä sitten vaikka vähän järjettömästikin...

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa

Koska olin tosi laiska viime vuonna ja tää blogi jäi aikalailla kokonaan unholaan, niin ajattelin nyt tiivistää koko vuoden yhteen postaukseen!

Alkuvuodesta muutettiin Stefanoksen kanssa pois
porukoiden nurkista, yksiöön Jämsän keskustaan.

 

Talvi oli kylmä ja pimeä... 

 

... mutta villasukat lämmitti...

 

...ja valoa ja tunnelmaa toi kynttilät. 

 

Opettelin baarimikon hommia...

 

... ja muita temppuja. 

 

Ponipojat ei pakkasesta piitanneet... 

 

...mutta hoitokissat taas olivat lämpöä vailla. 

  

Saana-kissa viihtyikin parvekkeella kevään auringon alettua paistaa.

 

Stefanos lähti Jyväskylään opiskelemaan. 

Saimme uuden perheenjäsenen, Luppa-Monsterin...  

 

... joka myöhemmin sai lisänimen "villeistä villein" – eikä suotta.

 

Somersby maistui kesältä...  

  

...ja auringonvalo innosti parvekepuutarhuroimaan.

 

Tarkkailin tomaattien epätoivoista kasvua lepakkotuolista käsin.  

 

Halusin nikkaroida, ja kunnostin vanhan jakkaran. Maalasin sen pinkiksi. 

 

Matkat taittui Jopolla...

 

...joka maksoi mansikoita... 

 

...jotka tienattiin metsänhoitotöillä. 

 

Alkukesästä sain kunnian kuvata tätini häät, jotka olivat kauniit ja erilaiset. <3 

 

Jarjar-kissa olisi halunnut bestmaniksi.

 

Juhannus vietettiin mökillä, tottakai.

 

Ja vaikka sää ei ollutkaan kovin lämmin... 

 

...niin aina on hyvä sää grillata!

 

Illan tullen avainsana oli kerrospukeutuminen. Toppatakkikaan ei ollut liikaa.

 

Kesällä hyvästeltiin monta rakasta, kuten Liitu-heppa, joka ei enää
jaksanut taistella allergiaa vastaan. </3

 

Vaikka ikävä on kova, muistot ovat pysyviä.

 

 

Onneksi meitä ilahduttamaan jäi moni muu, kuten Kirppu-poni. 

 

Sekä aina iloiset Nekku ja Muska -koirat.

 

Nekun kanssa aktivoiduttiin myös agilityrintamalla. 

 

Ja uusia tuttavuuksia tuli karvaisen kummilapsen muodossa. 

 

 

Syksyllä kävin Ahvenanmaalla... 

 

 ...ja tunnelmoin pimeneviä iltoja omassa kodissa.

 

Söin terveellisesti... 

 

...ja lenkkeilin... 

 

...mutta Halloweenina muutuin silti zombiksi.

 

Ja kuten tavallisesti, pimeä vuodenaika alkoi masentaa...

 

... mutta Joulu toi valoa arjen keskelle. <3

Lopuksi vielä kiitos kaikille tutuille, uusille ja vanhoille, jotka
olitte kanssani luomassa kivoja muistoja vuodesta 2012!

Se hyppää sittenkin!

Käytiinpä Nekun kanssa agilitytreeneissä tänään, vaikka olin ajatellutkin pitäväni taukoo koko hommasta, kun alkoi tuntua ettei mikään menny niinkun pitäis: hyppäämisen sijaan Nekku sujahteli poikkeuksetta aitojen ali, paikka-käsky kaikui kuuroille korville ja radalle päästyään koko koira kävi niin kuumana, ettei pystynyt keskittymään muuhun kuin haukkumiseen tai päättömästi sinkoilemiseen.

Parin viimeviikon aikana ollaan treenattu tietoisesti nämä em. ongelmat mielessä pitäen vahvistamalla paikallaoloa ja katsekontaktia, leikitty, temppuiltu ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: opeteltu rauhottumaan! 

Nekun rentoutusharjoitus:

• Laitan Nekun makaamaan kyljelleen, niin että pääkin on rennosti lattiaa myöten. 
• Palkaksi asennossa pysymisestä saa namia, ja kriteerinä on myös se, ettei nameja saa kurkotella kun ne lähestyy, vaan asennossa on pysyttävä. Aika nopeasti Nekku tajus, että jos yrittää nousta tai edes kurkottelee namin perään, niin nami meneekin kauemmas tai kokonaan pois saatavilta. 
• Kun Nekku vaikuttaa siltä, että se oikeesti rentoutuu (lopettaa sätkimisen ja joskus jopa huokasee syvään), niin vapautan sen käskystä. Tähän reagoinnin vaadin myös olevan rauhallinen, mutta jos se ei sitä ole, niin sitten mennään vielä hetkeksi kylkiasentoon ja kokeillaan vapautusta uudelleen. 

Tätä harjotusta vois ehkä sanoa "aktiiviseksi passivoinniksi", eli vahvistetaan rauhassa olemista, ja sitä että on OK olla tekemättä mitään. Nekku tajuaa, että on kannattavaa rentoutua, koska siitäkin voi olla sille hyötyä. Joskus käytän namien sijasta myös ihan silittelyä. Harjoitus vaatii molemmilta kärsivällisyyttä, etenkin aluks, mutta toisaalta myös opettaa sitä. Eräskin kaunis päivä sama Nekku, jota ADHD-tapaukseksi usein kutsutaan, makasi täysin rauhallisesti keittiön lattialla silmät puoliummessa, vaikka talon muut koirat piti hirveetä showta 5 metrin päässä, kun tuttu kaverikoira tuli päivähoitoon. Todella epä-Nekkumaista. ;)

Siinä se rötköttää keskellä agilityhallin melskettä!

Takaisin tähän päivään. Treenit tosiaan meni aivan loistavasti, ja stressasin ihan turhaan Nekun hyppäämättömyyttäkin. Odottelun ohella järjestin Nekulle kaikenlaista ohjelmaa, mm. paikallaoloa, temppuja ja paljon tota ylläkuvailemaani rentoutusharjoitusta, joka ei muuten ollu ihan helppoo noin häiriöisessä paikassa, mutta onnistui, kuten allaolevasta kuvasta voi todeta. Palkitsin myös ihan vaan hiljaa olemisesta ja katsekontaktista. Ideana oli saada Nekku keskittymään johonkin muuhun, kuin omaan haukkumiseensa, jonka uskon olevan yks syy siihen miks Nekku käy niin ylikierroksilla.

Niin tai näin, mun teoria tuntui kuitenkin toimivan, koska vaikka Nekku radalle päästyään alottikin tuttuun tapaansa meuhkaamisen, se pysy kuitenkin sen verran rajoissa että Nekku pystyi keskittymään ohjaamiseen. Itsekin pääsin etenemään paljon rennommin ku ennen, kun ei ollut semmosta tunnetta että Nekulla menee ihan överiks jos yhtään lisään omaa vauhtia. Vaikka mokailinkin vähän kaikkee radanunohtelusta myöhässäolevaan ohjaukseen ja huonoihin linjoihin, niin noin kaikenkaikkiaan oon ihan megatyytyväinen päivän treeneihin, ja oikeestaan jo siihen että meillä oli hyvä fiilis ja että Nekku hyppää sittenkin!

Uusi vuosi, uusi koti!

Tammikuussa muutettiin omaan pikku (vuokra)kämppään tähän Jämsän keskustaan! :) Tilaa on 32 neliöö, paljon kaappitilaa, suurensuuret ikkunat ja koko asunnonleveyinen parveke, josta näkee joelle. Kylppäri/wc on ihan siisti ja toimiva. Keittiöstä vähän miinusta, kun se on niin kovin pikkuruinen, eikä esim. laskutilaa juuri ole. Tähän onkin suunnitteilla virityksiä..!

Sisustuttaa (uusi sana!) ihan hirveesti, mutta pankkitilin saldo sanoo että täytys vähän säästellä ensin... Paljon olis myös kaikkea sellasta hankittavaa, mille olis ihan aitoakin tarvetta, esimerkiks vaikka imuri ja tämmösiä... ;D

Tässä muutama kuva ekoilta päiviltä, kun suurin osa tavaroista oli jo saatu purettua. :)

Onnea Muska 1v!

Maija virkkaa!

Siinä se nyt on – virkattu kori!

Minä, joka en ole ikinä virkannut mitään ketjusilmukoita kummempaa, onnistuin ihan omin pikku kätösin virkkaamaan tämmöisen korin! Ai että mä olen ylpeä itestäni – hyvä minä! :D

Mä olen oikeestaan aina tykännyt askarrella ja näpertää kaikenlaista käsin, mutta jotenkin se on vaan jäänyt nyt muutamaksi vuodeksi. Sitten tässä yks päivä jossain netissä näin ohjeen tämmöiseen virkkaamalla tehtyyn koriin, ja kun siinä vielä kehuttiin näitten olevan niiin helppotekoisia, niin mullehan iski hirvee inspiraatio että tätähän vois vaikka kokeilla!

Loppujenlopuks tää olikin aika helppo tehdä, tosin ihan alussa teki mieli heittää koko homma seinään pariin otteeseen, kun en tajunnut miten ne silmukat menee... ;D Nyt tekee vaan mieli virkata lisää!